Topi: Einiä ja ilmastotalkoita

Sähköurakoitsijapäivillä pojat pörräsivät Einin ympärillä ja selfieitä syntyi. Kisaa käytiin siitä, kuka kauimmin on fanilaumaan kuulunut. Liitonmies vetäisi pohjat, kun hän väitti saaneensa ensipuraisun Einistä jo armeija-aikanaan kesällä 1978 Tapani Kansa -show´ssa Mäntän Kirstinharjun lavalla ollessaan siellä iltalomalla. On se kova poika kehumaan, kun sikseen tulee; yhtä kaikki, pisteet liittoon.

Suomen Pankin apulaisjohtaja esitteli synkkyyttä ja synkkyyden syitä. Rakentamiseen liittyvät kalvot tuntuivat tutuilta ja tuttujahan ne olivatkin, sillä Liitonmies oli pyöritellyt samoja jo alueosastokokouksissa lokakuun alkupuolella. Kalvoja oli tosin silloin näytillä enemmän ja samalla käytiin läpi muutaman vuoden sähkötarvikekaupan kehityskin kvartaaleittain.

Varoituksen sanoja kokouksissa on liiton puolelta kuunneltu jo pari vuotta. Ensin varoituksia luottotappioista, kehotuksia seurata liikekumppanien maksuvalmiutta, ennusteita asuntotuotannon ja muunkin tuotannon kyykkäämisestä, pankkien valmiudesta rahoittaa peruskorjauksia, jne. Toivottavasti merkit nousustakin raportoidaan samalla tavalla reilusti ennakkoon.

Hiilijalanjäljestä – ja erityisesti oman yrityksen hiilijalanjäljestä – käytiin illan mittaan mielenkiintoisia keskusteluja. Tosiasiahan loppupeleissä on, että heti, kun sen raportointia aletaan vaatia – niin kuin nyt jo käsittääkseni jossain vaaditaan rakennuttajilta ja rakennusliikkeiltäkin – niin vaatimukset valuvat pikavauhtia meille ali- ja sivu-urakoitsijoille.

”Hiilijalanjäljen raportointivaatimukset valuvat pikavauhtia ali- ja sivu-urakoitsijoille.

Nyt olisi liitolla pelin paikka laatia pikapuoliin jäsenilleen ohjeistusta ja laskentatyökalut hiilijalanjäljen laskentaan. Aiemminhan vastaavia työkaluja eri tarkoituksiin on laadittu tyyliin kohdelaatu, urakanjako ja vaikka palkankorotukset. Puhuin asiasta parin liiton johtajan kanssa, joten saa nähdä, milloin alkaa tapahtua.

Terveisin Topi

Sähköurakoitsijapäivät 2024