Pienet yritykset saavat yhä useammin asiakkailtaan selvityspyyntöjä toimintansa vastuullisuudesta. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry tarjoaa sähköistysalan yrityksille apua vastuullisuustoimiin.
EU:n kestävyysraportointivaatimukset eivät vielä velvoita pienimpiä yrityksiä. Kuitenkin osana suurten yritysten tai julkisen sektorin toimitusketjuja pk-yritystenkin on raportoitava vastuullisuustietoja.
”Sähköurakointialalla yritykset työllistävät keskimäärin alle kolme henkilöä. Kun omat resurssit ovat niukat, lainsäädännön tuntevat etujärjestöt ovat tärkeä tuki vastuullisuusasioissa”, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n kehitys- ja vastuullisuuspäällikkö Riikka Liedes sanoo.
Vastuullisuuteen sisältyy ympäristöasioiden lisäksi yrityksen toiminnan sosiaaliset ja hallinnolliset vaikutukset. Liedes suosittelee, että vastuullisuusmatkansa alussa oleva yritys etenee askel kerrallaan. Hän muistuttaa, että sähköistysalan yritykset toimivat jo vastuullisesti monella osa-alueella, esimerkiksi sähkötyöturvallisuudessa.
Lainsäädännön tulkinta, tietoturvan kehittäminen tai hiilijalanjäljen laskeminen ovat esimerkkejä vastuullisuuden osa-alueista, jotka vaativat paljon osaamista. Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry on julkaissut toimintaohjeen jäsenilleen, jotka ovat käynnistämässä järjestelmällistä vastuullisuustyötään, ja neuvoo yrityksiä vastuullisuuskysymyksissä ja lainsäädännön tulkinnassa.