Kaupunkiliikenne lahjoittaa viisi muuntajaa Ukrainaan

Kaupunkiliikenne oy:n Ukrainaan lahjoittamat muuntajat. Kuva: Oleksandr Shybinskyi.
Kaupunkiliikenne oy:n Ukrainaan lahjoittamat muuntajat. Kuva: Oleksandr Shybinskyi.

Pääkaupunkiseudun kaupunkiliikenne oy on luovuttanut kolme muuntajaa Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:lle. Kaksi muuntajaa annetaan myöhemmin Huoltovarmuuskeskuksen kautta.

Vanhempi projektipäällikkö Lasse Rosenholm ja metron ratakunnossapidon työnjohtaja Mikko Maukonen toimivat hankkeessa puuhamiehinä. Idea luovutukseen tuli viime vuoden generaattorilahjoituksesta Odessan sairaalalle. Nyt lahjoitetut muuntajat ovat olleet käytössä Ruoholahden ja Hakaniemen metroasemilla niiden kiinteistöjen sähkönjakelussa.

”Muuntajat poistettiin käytöstä, kun Kaupunkiliikenne uusi sähkönsyöttöasemia. Tässä yhteydessä otimme yhteyttä eri tahoihin voidaksemme antaa toimivat muuntajat jatkokäyttöön”, Rosenholm kertoo.

Kaupunkiliikenteeltä Mikko Maukonen ja ratamies Sami Tuominen luovuttivat laitteet metrovarikolla toukokuussa Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:lle. Muuntajat kuljetettiin rekalla Ukrainaan, jossa ne menivät maan sisäministeriön alaisuudessa toimivan Kansalliskaartin käyttöön.

Sähköurakoitsijapäivät 2024