Katse kohti mahdollisuuksia

Marko Utriainen. Kuva Mikko Käkelä.
Marko Utriainen, Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry.

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus, tammi-helmikuu 2024.

Vuodenvaihde tuli ja meni. Tuloskirjat on jälleen nollattu ja henkilöstön akut ladattu. Mieli on tiukasti tulevassa, monelle hämärässä sellaisessa. Maailma on epävarma ja kiihtyvässä murroksessa. Ilmasto lämpenee ja teknologia mullistaa maailmaa. Olemassa olevia liiketoimintamalleja koetellaan. Uusia mahdollisuuksia tupsahtelee kuin sieniä sateella.

Olisiko nyt viimeistään aika pohtia oman liiketoiminnan kestävyyttä? Miten hyödyntää trendejä, pysyä kehityksessä, tai jopa ottaa edelläkävijän rooli. Maailman ja pienen Suomen energiamurroksen haasteet ratkaistaan sähköistämällä – se on fakta. Tekemistä tulee sähköalalla riittämään yllin kyllin, erityisesti sähköurakoinnin osaajille. Korostan osaajille.

”Olisiko nyt viimeistään aika pohtia oman liiketoiminnan kestävyyttä?

STUL on jäsentensä yhteisö. Pidämme huolen siitä, että meillä on sähköalan tarvitsema ydinosaaminen talossa. Strategiamme ytimessä on jatkuvasti kehittää liiketoiminta-arvoa tuottavia tuotteitamme ja palvelujamme, nimenomaan sähköurakoinnin näkökulmasta. Sen teemme ennen kaikkea jäseniämme kohdaten ja heidän tarpeitaan kuuntelemalla, mutta myös trendejä ja markkinoita seuraamalla, standardointityöhön osallistumalla. Vahvasti myös keskeiseen alan päätöksentekoon vaikuttamalla, sekä paikallisella Suomi- että Eurooppa-tasolla.

Uskomme, että keskeisten trendien mahdollisuudet tosissaan ottavat sähköalan yritykset ovat tulevaisuuden menestyjiä. Sen vuoksi kuluvana vuonna panostamme STULissa jäsen- ja asiakaskokemuksen vahvistamiseen, digitaalisen toimintaympäristömme kehittämiseen ja vastuullisen sähköalan edistämiseen konkreettisin keinoin.

Valveutuneiden yritysten kannattaa viimeistään nyt varmistaa, että energiamurrokseen liittyvät painopistealueet näkyvät omassa strategiassa ja kuluvan vuoden konkreettisessa toimintasuunnitelmassa. Myös henkilöstön strategisen osaamisen kehittämissuunnitelma on syytä saattaa ajan tasalle ja määrätietoisesti kehittää omaa avainosaamistaan vastaamaan tulevia tarpeita. STUL, Sähköinfo ja Seti ovat mielellään avuksi näihin liittyvissä kysymyksissä.

Maailman haasteiden sijaan kannattaa keskittyä siihen, mihin voi vaikuttaa ja suunnata katse kohti mahdollisuuksia.

Marko Utriainen

Kirjoittaja on Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n toimitusjohtaja.

Sähköurakoitsijapäivät 2024