Kajave jatkaa sähköverkkojen rakentamisessaan allianssimallilla

Destia oy:n, Maanrakennus Ohtamaa oy:n ja Rejlers oy:n muodostama tarjoajaryhmittymä on voittanut sähköverkkoyhtiö Kajave oy:n länsiallianssin kilpailutuksen.

Äly on valttia valaistuksessa audioartikkeli

Kyseessä on Suomessa harvinainen allianssimallilla toteutettava jakeluverkkojen rakentamisen, kunnossapidon ja vianhoidon sopimus vuosille 2025–2029. Sopimus sisältää option vuosille 2030–2032. Länsiallianssi kattaa noin puolet Kajaven jakeluverkkoalueesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Loiste-yhtiöihin kuuluva sähköverkkoyhtiö Kajave investoi jakeluverkkoonsa merkittävästi. Sopimuskaudella rakennetaan ja kunnossapidetään sähköverkkoa noin 45 miljoonan euron edestä. Investointiohjelman mukaan arviolta noin 350 kilometriä keskijännitejohtoverkkoa ja 200 kilometriä pienjänniteilmajohtoverkkoa saneerataan. Toteutettavilla investoinneilla Kajave parantaa sähkön toimitusvarmuutta ja mahdollistaa asiakkaidensa helpon liittymisen sähköverkkoon.

Allianssimalliin Kajave siirtyi itäisellä verkkoalueellaan vuonna 2023, Suomen ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana sähköverkkoyhtiönä. Yhteistyömallin tavoitteena on tuoda allianssihankkeeseen osallistuvat osapuolet samaan pöytään jo yhteistyön aikaisessa vaiheessa. Näin turvataan hankkeen jouheva eteneminen, mikä lisää työn mielekkyyttä kaikille osapuolille ja näkyy esimerkiksi maastossa sujuvana työn etenemisenä.

Länsiallianssin ryhmittymässä Destia vastaa sähkötöistä ja toimii päätoteuttajana, Rejlers vastaa suunnittelusta ja Maanrakennus Ohtamaa maanrakennuksesta. Allianssisopimus kattaa Kajaven sähkönjakeluverkon läntisen alueen – Kajaani, Paltamo, Puolanka, Pyhäntä, Siikalatva, Hyrynsalmi, Ristijärvi ja Vaala – toimitusvarmuus- ja laajennusinvestoinnit, vianhoito- ja kunnossapitotyöt sekä pieninvestointityöt, kuten esimerkiksi sähkömittareiden asennus- ja asiakaspalvelun kenttätyöt.

Sähköturvallisuuspäiväkiertue 2025