Jukka Ruusunen siirtyi LUTin sähkötekniikan teollisuusprofessoriksi

Energialiiketoiminnan konkari Jukka Ruusunen on 1.4. lähtien toiminut sähkötekniikan teollisuusprofessorina LUT-yliopistossa. Kolmevuotinen tehtävä kestää vuoden 2027 maaliskuun loppuun.

Teollisuusprofessorina Ruusunen auttaa LUTia kehittämään suomalaiselle yhteiskunnalle hyödyllistä energiamurrokseen ja vihreään siirtymään liittyvää tutkimusta sekä siihen liittyvää kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Hän oli jo ennen eläkkeelle siirtymistään suunnitellut jatkoa tutkimuksen ja opetuksen parissa. Kun LUTista otettiin yhteyttä, päätös oli helppo.

– Energiajärjestelmän murros on ollut minulle jo useiden vuosien ajan paitsi työ myös intohimo. Olemme tekemisissä yhden ihmiskunnan tärkeimmän ongelman kanssa. Maapallo pitää pelastaa lapsille ja lapsenlapsillemme. Yhteiskunnan sähköistäminen on tässä keskeinen toimenpide, hän perustelee.

Ruusunen on työskennellyt energialiiketoiminnassa vuodesta 1996: ensin kymmenen vuotta Fortumissa kehitysjohtajana ja sitten 17 vuotta Fingridin toimitusjohtajana. Taustaa hänen työlleen antoi 13 vuoden akateeminen ura Teknillisessä korkeakoulussa.

– Syvin osaamiseni liittyy sähköjärjestelmän toimintaan, sähkömarkkinoihin ja sähköverkkoihin. Olen toiminut 12 vuotta Huoltovarmuusneuvostossa – näistä viimeiset kuusi vuotta neuvoston puheenjohtajana. Uskon, että tästä kokemuksesta on paljon hyötyä, kun pohditaan energiajärjestelmän resilienssiä ja varautumista, Ruusunen arvioi.

Sähköurakoitsijapäivät 2024