Are on suomalaisomisteisten talotekniikkayritysten lippulaiva

Aren vt.toimitusjohtaja Hannu Keinänen sanoo, että yhtiö haluaa olla kokonaisvaltainen talotekniikkatoimittaja, sillä talotekniikka integroituu suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kuva: Are oy.

Viime vuonna 100 vuotta täyttänyt konserni pärjää kyllä talotekniikka-alan markkinoilla Suomessa, mutta Ruotsi on sille iso haaste. 

Uusi audioartikkeli pienydinvoimasta

Are oy pärjäsi vuonna 2023 Suomen talotekniikkamarkkinoilla kohtalaisesti. Yhtiö teki 371,1 miljoonan euron liikevaihdolla 7,3 miljoonan euron tuloksen.  

Yhtiön murheenkryyni oli sitten Ruotsi. Siellä tehty reilun sadan miljoonan euron liikevaihto – konsernin liikevaihto 485,3 miljoonaa – käänsi konsernin tuloksen 6,3 miljoonaa euroa miinukselle.  

Arella on Ruotsissa kaksi yhtiötä: Kungälvs Rörläggeri ja Climat80 Gruppen. Aren vt. toimitusjohtajan Hannu Keinäsen mukaan Climat80 on emoyhtiö Aren kaltainen talotekniikan moniosaaja eli se tarjoaa sähkö-, LVI- ja automaatiourakointia sekä talotekniikkapalveluita. 

”Climat80 edustaa sitä, mitä haluamme Ruotsin liiketoiminnan olevan tulevaisuudessakin ja miten aiomme sitä kehittää. Aiomme pysyä Ruotsissa, sillä se on meille tärkeä markkina”, Keinänen vakuuttaa.  

Are on nyt suomalaisomisteisen talotekniikan lippulaiva yksin kooltaankin, kun kilpailija Caverion oyj siirtyi pääomasijoitusyhtiö Tritonille. Caverion teki vuonna 2023 Suomessa 445 miljoonan euron liikevaihdolla 24 miljoonan tuloksen. Suomeen rynnineistä ruotsalaisyhtiöistä suurin, Bravida Finland oy, teki 2,3 miljoonan euron liiketappion 156 miljoonan euron liikevaihdollaan. 

Talotekniikan viime vuosien myllerrys on kovistellut myös Maarit Toivasen perheyhtiön Conficapin omistamaa Area. Kuluneen viiden vuoden aikana yhtiö on tehnyt Suomessa keskimäärin viiden miljoonan euron tulosta, mikä ei liene tyydyttänyt omistajia. 

Are löysi uuden toimitusjohtajan 

Are on jo valinnut lähteneelle toimitusjohtaja Jarno Hacklinille seuraajan. Yhtiössä aloittaa helmikuun alussa Dahl Suomi oy:n toimitusjohtaja Jari Mikkonen. Siirtymäkauden ruorissa on ollut omistajien luottomies Conficapin ja Aren hallituksissa istuva Hannu Keinänen. Keinänen on erittäin kokenut liikkeenjohtaja ja toiminut muun muassa Ensto oy:n toimitusjohtajana. 

”Minun tehtävänäni on ollut varmistaa, että tämän siirtymäkauden aikana yhtiön toiminta jatkuu normaalisti”, Keinänen sanoo. 

Are julkisti vuoden alussa uuden strategian. Palvelu- ja projektiliiketoimintayksiköiden rinnalle perustettiin uutena Energia- ja asiantuntijapalvelut. Sillä halutaan vahvistaa yhtiön kasvustrategiaa. 

Keinäsen mukaan Energia- ja asiantuntijapalvelut -liiketoiminta kokoaa yhteen talotekniikan ja energiahallinnan asiantuntijat, etä- ja hälytysvalvonnan, Are Cloud -pilvivalvomopalvelut sekä energiahankkeet. 

”Energiapalvelut ja automaatio ovat lähivuosien kasvuveturit. 

Hän painottaa, että juuri Energia- ja asiantuntijapalvelut ja rakennusautomaatio ovat yhtiön lähivuosien kasvuveturit. 

”Energian säästäminen kiinnostaa kaikkia ja investointien takaisinmaksuaika on usein varsin lyhyt. Siksi siihen halutaan investoida.” 

Suomessa 70 prosenttia rakennuksista on rakennettu ennen 2000-lukua, joten valtaosa rakennuksista tarvitsee energiatehokkuutta parantavia investointeja. 

Yritysostoja voidaan jatkaa 

Are on Keinäsen mukaan valmis vahvistamaan yritysostoilla energiansäästön osaamistaan.  

Yhtiöstä tuli viime vuonna turkulaisen Enerz oy:n pääomistaja. Enerz keskittyy energiatehokkuuteen, etähallintaan ja rakennusautomaatioon. Yhtiössä on 40 työntekijää ja sillä on Suomen lisäksi toimintaa Baltian maissa. 

”Rakennetun ympäristön osuus kaikista päästöistä on 40 prosenttia. Jos energiatehokkuusremontilla kiinteistön energiankulutus saadaan puolitettua, sillä on valtava vaikutus kokonaispäästöjen vähenemiseen”, Keinänen sanoo. 

Are tarjoaa hänen mukaansa asiakkailleen taloteknisen urakoinnin ja palvelun koko skaalaa. 

”Kun kiinteistöjen hallinta automatisoituu niin meidän kaltaiselle kokonaisvaltaiselle osaamiselle on yhä enemmän kysyntää.”  

Vihreän siirtymän hankkeet valopilkkuna

Aren liikevaihto pysyi Hannu Keinäsen mukaan viime vuonna edellisvuoden tasolla, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena. 

”Kaiketi voi sanoa, että nyt ollaan taantuman pohjalla ja kaikki odottavat nousun alkua. Uudisrakentamisen tilauskanta on tosin haastava asia myös meille”, hän sanoo. 

Valopilkkuna ovat Keinäsen mukaan nyt datakeskushankkeet ja ylipäätään vihreään siirtymään liittyvät rakennushankkeet.  

Yksi iso talotekniikkahanke Arella on käynnissä Tampereella. Logicenters rakentaa siellä 29 000 neliömetrin  logistiikkahallia. Hanke toteutetaan KVR-urakkana. Are toimii siinä talotekniikkakumppanina ja vastaa kiinteistön lämmitys-, vesi-, ilmanvaihto-, sähkö- ja automaatiojärjestelmistä. Modernin logistiikkahallin odotetaan valmistuvan alkuvuodesta 2025. 

Arekin on sopeuttanut toimintaansa. Sopeutus on tehty siten, että työntekijämäärä ei ole juurikaan supistunut.

Esko Lukkari, teksti 

Kehityskaari sähköliikkeestä bussien kautta talotekniikkaan 

Aren omistushistoria on kuin pala Suomen markkinataloushistoriaa. Yhtiön omistajina on ollut yksityishenkilöitä, johtava liikepankki, johtava energiayhtiö, johtava maatalouskauppayritys ja lopulta iso perhekonserni.  

Area on kasvatettu yritysostoin ja omistusta on pilkottu ja koottu eri tavoin. Lopulta yrityksestä on kuoriutunut nykymallinen, maan johtava talotekniikkayhtiö. 

Yrityksen juuret ovat Jyväskylässä. Vuonna 1924 Kaarle Kerttunen perusti Jyväskylän Sähköliikkeen ja sai Kalle Heinosen työtoverikseen. Vuonna 1927 yritys alkoi myydä myös autoja ja vuonna 1929 autoliike sai nimen Keski-Suomen Auto. Vuonna 1938 liiketoimintojen yhteisnimeksi tuli Are ja vuonna 1941 siitä tuli osakeyhtiö.   

Keski-Suomen Auto kasvoi yrityskaupoilla ja vuonna 1942 sen nimi vaihtui Jyväskylän Liikenne Oy:ksi. Vuonna 1953 yritys siirtyi Aren omistukseen. Jyväskylän Liikenne kasvoi yritysostoilla Keski-Suomen suurimmaksi alan yritykseksi.   

Bussit lähtivät vuonna 1984 

1970-luvun lopulla Aressa arvioitiin, että bussiliikenne ei ole tulevaisuuden bisnes. Yhtiö myikin sen vuonna 1984 Koiviston Autolle.   

Sähkö-Aren toimintaan pantiin samalla vauhtia ja liiketoiminta laajeni koko maahan. Vuonna 1988 Sähkö-Are törmäsi maata ravisuttaneeseen talouskriisiin ja osake-enemmistön otti  Kansallis-Osake-Pankki. Seuraavana vuonna yrityksen sähköurakointi ja nimi siirtyivät Imatran Voiman ja Hankkija-Tekniikan yhteisomistukseen.   

Hankkijan tytäryhtiö Sähkö-Aresta tuli 1989 ja se oli silloin Suomen kolmanneksi suurin sähköurakoitsija ja yhtiö harjoitti vientiäkin.   

Vuonna 1997 Aren omistajaksi tuli Toivasten perheyhtiö Onvest Oy ja myös tukkuyhtiö Onnisesta tuli Onvestin tytäryhtiö. Onvest-konserni eriytti asennus- ja huoltotyöt Areen ja tukkukaupan Onniseen. Onnisen Onvest myi Keskolle vuonna 2016.   

Vuonna 2017 Toivasen perhekonserni jaettiin kahtia. Maarit Toivanen jälkeläisineen perusti Conficap Oy:n, johon siirtyi Are sekä osakesijoituksia ja kiinteistöjä. Sisarukset Marja ja Maria perustivat uuden Onvestin ja siihen siirtyi terästukkuri Feonin omistus sekä teollisia sijoituksia ja kiinteistöjä.     

2000-luvulla Aren toimintaan tuli talotekniikan urakoinnin lisäksi kiinteistöpalvelut ja korjausrakentaminen, ja liiketoiminnan painopiste siirtyikin urakoinnista kiinteistöjen ylläpitoon ja huoltoon. 

Esko Lukkari, teksti