Pilottitutkimushanke aurinkovoiman ja maanviljelyn yhdistämiseen

Hankkeessa tutkitaan aurinkopaneelien sijoittamista aktiivisessa viljelykäytössä oleville pelloille niin, että maataloustoiminta jatkuisi aurinkovoimatuotannon rinnalla.
Hankkeessa tutkitaan aurinkopaneelien sijoittamista aktiivisessa viljelykäytössä oleville pelloille niin, että maataloustoiminta jatkuisi aurinkovoimatuotannon rinnalla.

Helsingin yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu ja uusiutuvaan energiaan erikoistunut Energiequelle käynnistävät yhdessä tutkimushankkeen, jossa tutkitaan aurinkovoiman ja maanviljelyn yhdistämistä.

Kenttäkokeiden avulla selvitetään optimaalinen toimintamalli Pohjoismaisiin olosuhteisiin paneelien sijoittumisen ja viljeltävien kasvien kesken.

Yhteistyösopimuksen myötä tarkoituksena on selvittää eri viljelykasvien osalta ihanteellinen paneelityyppi, paneelin kallistus, korkeus, etäisyys ja muita ominaisuuksia niin aurinkovoimantuotannon kuin maataloudenkin näkökulmasta.

Kyseessä on ensimmäinen nk. agrivoltaics-tutkimushanke Suomessa. Agrivoltaics-termi tulee sanoista agriculture eli maatalous ja photovoltaics eli aurinkovoima. Hankkeen yhteydessä selvitetään myös paneelien ympäristöystävällisempiä telineitä ja aurinkopaneelien yhteydessä nk. Smart farming -mahdollisuutta maatiloilla, joilla esimerkiksi automatisoidaan viljelysten kastelujärjestelmiä.

Agrivoltaics-projekteissa aurinkopaneeleita ei sijoiteta rakennusten katoille, vaan paneelit ja viljelytoiminta sijoittuvat samalle maapinta-alalle, eli esimerkiksi pelloille tai marjatiloille, jolloin kaksi elinkeinoa toimisivat yhdessä rinnakkain. Tällöin aurinkovoimaloiden alta ei tarvitsisi poistaa käytöstä metsää tai peltopinta-alaa.

Toimintamalli ratkaisisi monia ajankohtaisia kysymyksiä niin uusiutuvan energian, kestävän kehityksen ja tehokkaan maankäytön kuin kotimaisen maanviljelyn ja ruoantuotannonkin osalta.

Käytännössä agrivoltaics-pilottipaneelit istutuksineen voisivat nousta Helsingin yliopiston Viikin kampuksen tutkimustilalle mahdollisesti jo tulevana vuonna, mutta lopullinen sijainti ja aikataulu ovat vielä avoinna. Kyseessä on vielä tässä kohtaa rajatun kokoinen valmisteluhanke, jotta isomman mittakaavan kenttäkokeet ja aiheen syvempi tutkimus onnistuvat.

Sähköurakoitsijapäivät 2024