Topi: Kaikella on rajansa

Pyörähdin alueosaston syyskokouksessa, jossa pitkästä aikaa oli työehtosopimusneuvottelija avaamassa nyt voimassa olevan, tosin vielä julkaisemattoman sopimuksen muutoksia. Esityksen jälkeen oli vielä kysymysklinikka, jossa sai kysellä, miksi näin ja minkä takia tämäkin on sovittu.

Avartava tilaisuus, mutta niin oli illallinenkin kokouksen jälkeen. Vanha sanonta – jos härillä ajaa, niin häristä puhuu – toteutui jälleen kerran, ja niin varmaan illallisen tarkoitus olikin.

Merkittävä kollega kirosi konsultteja. Kiinteistön remonttiin oli aikoinaan tehty sähkösuunnitelma. Suunnitelmaa muutettiin KVR-urakoitsijan toiveesta joltain osin melkoisesti ja joiltakin osin vähemmän, ennen kuin sopimus toteutuksesta syntyi. Sopimusketju oli keskusliike-rakennusliike-sähköurakoitsija.

Töiden valmistuttua konsultti oli tehnyt mittavan, alkuperäiseen suunnitelmaan perustuvan puutelistan ja luovutti sen vasta päivää ennen luovutusta. Muuten hyvä, mutta puutelista perustui aiempaan suunnitelmaan, jota oli ennen sopimuksen tekemistä muokattu joltain osin varsin voimakkaasti. Olisi luovuttanut aiemmin, niin merkittävä osa puutteista olisi korjautunut ilman lisäkustannuksia työn ohessa.

Rakennusliike vaati sähköurakoitsijaa selvittämään asian keskusliikkeen kanssa ja korjaamaan pikaisesti puutelistassa esitetyt virheet ja puutteet, eikä suostunut tilamaan niitä lisätyönä. Sanoivat, että hoida raha-asiat kiinteistön hankkineen keskusliikkeen kanssa, joka nyt kuitenkaan ei ollut millään muotoa kollegan sopimuskumppani.

Olisiko rakennusliikkeen kassan pohja ollut näkyvissä? Konsulttikin ilmoitti, että urakkasopimukseen perustumattomat ”puutteet” oli korjattava pikaisesti, vetosi keskusliikkeen rakentamisohjeisiin, joista KVR-urakoitsijan mukaan ei ollut uutta suunnitelmaa tehdessä tarvinnut välittää, olihan heillä kyseessä KVR-urakka.

Konsultti kertoi vielä, että lisätyötilausta niistä hän ei tule esittämään päämiehelleen tehtäväksi, vaikka rakentamisohjeet eivät ole olleet minkään urakkasopimuksen sopimuspapereina tai niiden liitteinä, sen verran iso asiakas keskusliike heille on.

No, jokaisenhan meidän on perusteltava olemassaolomme oikeutus ja turvattava tulevaisuuden leipä. Rakennusliike tilasi nyt meiltä työt riidanalaisena lisä-, ei muutostyönä. Saa nähdä, miten tässä käy, joutuuko artisti maksumieheksi?

Terveisin Topi

Sähköurakoitsijapäivät 2024