Oli vähällä tulla kiire 

Paikalliselta alihankintaa tekevältä yritykseltä olivat asiakkaat alkaneet kysellä vastuullisuusasioista, vaatineet vastuullisuusohjelmaa. Sieltähän se kysely sitten valui meillekin, kun kyseisen pajan kunnossapito- , muutos- ja muut työt ovat olleet vuosia meidän kontollamme ja tarvittaessa on tuotteita sähköistettykin.  

Uusi audioartikkeli pienydinvoimasta

Kiire oli ja kirjainsarjat CSRD ja CSDDD yhtä tuttuja kuin aakkoset seitsemälle veljekselle. Sana taksonomia oli nyt jollain lailla tuttu iltauutisista, kun suomalaisesta metsäteollisuudesta uutisoitiin. Tuntui siltä, että lirissä ollaan.  

Parin päivän turhan rimpuilun jälkeen ei auttanut kuin soitella Liitonmiehelle. Ukko kehotti käymään jäsensivuilla, sieltä kuulemma löytyy uunituore ohje ensi hätään. Tutuille tiedoksi, että ohjeen nimi on ”Sähköistysalan urakointiyrityksen vastuullisuuden askeleet”.  

Kolmen askeleen kokonaisuus ja ensimmäisen askeleen ottaminen oli todella helppoa. Vastuullisuuden alkukartoitusta ohjeen mukaan tehdessäni ei voinut muuta kuin todeta, että ihan vahingossa on aikaa myöten valittu vastuulliseksi toimijaksi.  

”Tutuille tiedoksi, että ohjeen nimi on ’Sähköistysalan urakointiyrityksen vastuullisuuden askeleet’. 

Jollain lailla ja pienellä tulkinnalla uskalsin pistää ruksin joka ruutuun. Laitetoimittajien lapsityövoiman ja muuten epäeettiset toimintatavat -kohtaa joutui vähän Tiinalle selittelemään. Jakeluun meni, kun kerrattiin yhteistyökumppanit, Putinin vastaiset pakotteet ja kaikki muu mieleen tuleva maailman taloudesta lähtien, eli siihenkin ruutuun rasti – tosin neuvottelun jälkeen harmaalla. Nykymaailmassahan toimitusketjut ovat pitkiä ja koijareita on joka välissä. 

Seuraava askel sitten onkin pidempi ja jäi nyt tekemättä. STULin ohje kun suosittelee sen ottamisen apuvälineeksi toiminnanohjausjärjestelmään. Tarjouskyselyissä laatujärjestelmää koskeviin kysymyksiin on tähän asti riittänyt maininta, että yrityksellämme on käytössä STUL-kohdelaatu. Tosin oikea laatu- tai toiminnanohjausjärjestelmähän se ei ole, on vain selvitys siitä, miten hoidetaan yksittäisen työmaan laadun varmistus, mutta tähän asti se on kelvannut.  

Nyt näyttää siltä, että jälkikasvu saa talven aikana alkaa toteuttamaan Liitonmiehen tyrkyttämän Talotekniikkasertifikaatin edellyttämiä vaatimuksia ja hypätä sertifikaatin avulla vastuullisesti seuraavalle askelmalle.

Terveisin Topi