Kiltoja ja yhdistyksiä

 Aalto-yliopiston automaation ja robotiikan opiskelija Rasmus Myöhäsen kolumni.

Yliopisto on paljon muutakin kuin vain opiskelua ja tenttejä, sillä kouluun “kuuluvat” myös killat ja yhdistykset. Niitä pyörittävät vapaavalintaisesti opiskelijat, ja jokaiselle löytyy varmasti mielekästä tehtävää, jos vain kiinnostusta koulun asioihin riittää.  

Kilta on ainejärjestö, jonka tehtävänä on huolehtia fuksien eli uusien opiskelijoiden tutoroinnista ja toimia koulutusohjelmansa opiskelijoiden yhdyssiteenä. Killalla on hallitus sekä erilaiset toimikunnat, jotka huolehtivat sen toiminnasta. 

”Yrityssuhdetoimikunnassa tehtävänämme on ylläpitää suhteita yritysten kanssa.

Itse kuulun yrityssuhdetoimikuntaan, ja meidän tehtävänämme on ylläpitää suhteita yritysten kanssa. Myymme esimerkiksi haalareista logopaikkoja, jotta haalareiden hinta olisi järkevä. Järjestämme lisäksi erilaisia tapahtumia, kuten yritysvierailuja ja rekrytointitapahtumia. Toimikuntia on sitsien järjestämiseen, liikuntaan, tutoreille ja monia muita. 

Killalla on myös oma kiltahuone, jossa voi keittää kahvia, tehdä koulutehtäviä tai ihan vaan olla ja pelailla erilaisia pelejä. Kiltahuoneella eli “kiltiksellä” on kiva käydä rentoutumassa luentojen välissä, jos muita hommia ei ole. Siellä näkee myös paljon opiskelukavereita ja saa helposti apua mihin tahansa ongelmaan.  

Koulullamme on lisäksi erilaisia yhdistyksiä, joihin liittyminen on täysin vapaaehtoista. Yhdistyksillä ei tietääkseni ole velvoitteita koulun suuntaan, mutta ne ovat usein esittäytymässä erilaisissa tapahtumissa. Niiden tehtävänä on toimia vapaa-ajan harrastuksena sekä paikkana löytää samanhenkisiä kavereita. Yhdistyksiä voi selailla Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan sivuilta ja olen varma, että kaikille löytyy varmasti jokin kiinnostava.

Kavereiden kanssa olemme harkinneet liittyvämme oluen panemisen yhdistykseen, mutta toistaiseksi se sekä muut yhdistykset ovat jääneet osaltani sivummalle.

Terveisin Rasmus

Sähköurakoitsijapäivät 2024