Ei kuvaa
Ajankohtaista

Tuusulaan ja Riihimäelle suunnitellaan suuria aurinkopuistoja

Solnet ja H. G. Paloheimo suunnittelevat Hausjärven, Tuusulan ja Riihimäen alueille yhteensä jopa 165 hehtaarin suuruisia aurinkosähköpuistoja. Suomalainen sijoitusyhtiö H.G Paloheimo Oy ja Solnet Group suunnittelevat suuria aurinkopuistoja Paloheimon Hausjärven, Tuusulan ja Riihimäen alueilla omistamille […]

Erityisesti ravintolat haluavat hankkia yhä uusia neonvalomainoksia. Kuva Mikko Arvinen.
Ajankohtaista

Neonvalomainosten valmistus on pian katoavaa kansanperinnettä

Suomessa toimii enää kaksi päätoimista neonvalomainoksia valmistavaa ja korjaavaa yritystä. Töitä olisi enemmän kuin tekijöitä. Helsinkiläisen Neoneffect oy:n toimitusjohtaja Martti Peni, 57, tutustui neonputkien puhaltamiseen 90-luvulla Valomainos oy:ssä työskennellessään. – Silloin kysyttiin, kiinnostaisiko minua kokeilla […]

Digitalisaatio näkyy päivä päivältä enemmän myös sähköasentajien arjessa. Kuva Mikko Käkelä.
Ajankohtaista

Digitalisaatio haltuun

Digitalisaatio on väistämätön osa myös sähköurakoitsijan arkea. Ota se haltuun ja valjasta nollat ja ykköset euroiksi! Digitalisaatio tarkoittaa yksinkertaisesti digitaalisen tietotekniikan yleistymistä eri toiminnoissa. Digitalisaation perusajatuksena on hyödyntää johonkin järjestelmään lisättyä tietoa – esimerkiksi lukua, […]

Rivikatot eli konesaumatut peltikatot ja lukkosaumakatot sopivat erinomaisesti aurinkopaneelien asennusalustaksi, sillä kiinnikkeet saa kattolevyjen pystysaumoihin yleensä helposti ja tukevasti kiinni. Kuva Juha Loikkanen.
Ajankohtaista

Rivikatto on paras alusta aurinkopaneeleille

Aurinkopaneelien asentaminen katoille on oma erikoislajinsa, jossa pitää osata arvioida sekä katon sopivuutta asennusalustaksi että eri kattomateriaaleille sopivia kiinnitystapoja. Orimattilalainen Orima-tuote Oy on valmistanut kattoturvatuotteita 1960-luvulta lähtien. Yrityksen tuotekehityksen vetäjän, materiaalitekniikan DI Tomi-Tuomas Inkisen mukaan […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Sähköautojen latauslaitteiden myynti palasi normaalitasolle

Kiinteistöihin asennettavia sähköautojen latauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 15 391, mikä on 23 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Laitemyynti on nyt samalla tasolla kuin vuonna 2021. – Latauslaitteiden myynnin kasvu näyttää palanneen normaalitasolle. Tämän vuosipuoliskon […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Tampereen Sähkölaitos on nyt Tampereen Energia

Tampereen Sähkölaitos otti 28.8.2023 käyttöön uuden nimen ja uudisti brändinsä. Brändiuudistus kattaa myös yhtiön tytäryhtiön Tampereen Sähköverkon, joka vastaa Tampereen alueen sähkönjakelusta. Tampereen Sähköverkon nimi on jatkossa Tampereen Energia Sähköverkko. Konserniin kuuluvat Tampereen Vera ja […]

Riihimäen Uramon koulun kakkosluokan oppilaat vierailivat paikallisessa Green Disposal -yrityksessä osana robotiikan ja kiertotalouden opetusta. Kuva Pia Engström.
Artikkelit

Jo esikoulusta valmiuksia sähköalalle

Riihimäellä kaikki lapset opiskelevat robotiikkaa ja ohjelmointia läpi koko peruskoulun. Riihimäen kaupunki kumppaneineen on vuodesta 2019 alkaen rakentanut uudentyyppistä palvelukonseptia. Siinä elinkeinoelämän, palvelutuottajien, Hämeen ammattikorkeakoulun, Hyrian, Suomen ympäristöopisto Syklin ja Riihimäen kaupungin muodostama yhteisö hakee […]

Marko Utriainen.
Ajankohtaista

Sähköistä yhteistyötä

Sähkömaailma-lehden pääkirjoitus, syyskuu 2023. Nykyisessä maailmanpoliittisessa tilanteessa ihmisten välinen epäluottamus on ottanut jalansijaa kaikkialla. Asiat kärjistyvät ja junnaavat paikallaan, koska yhteistyölle elintärkeä yhteinen arvopohja ontuu. Politiikassa keskitytään yhteisten asioiden edistämisen sijaan omien periaatteiden puolusteluun ja […]

Ei kuvaa
Ajankohtaista

Blogi: Uusi teekkari esittäytyy

Olen Rasmus, 20-vuotias ensimmäisen vuoden Automaatio ja robotiikan opiskelija Aalto-yliopistossa. Olen kasvanut ja käynyt koulut Vantaalla. Elokuun alussa muutin tyttöystäväni kanssa mukavaan kaksioon metron varrelle, jotta koulumatka olisi meille helppo. Pelaan salibandyä miesten 4. divisioonassa […]

Hager-kellokytkimessä on panostettu energiatehokkuuteen.
Ammattilaiset

Uudistunut mekaaninen kellokytkin

UTU uudistaa mekaanisten Hager-kellokytkinten valikoimaa. Mekaaninen kellokytkin on helppo vaihtoehto sähköisten laitteistojen ajastettuun ohjaukseen. DIN-asenteisissa kelloissa aiemmat Micromat- ja Monomat -sarjojen kooltaan 1-, 2- ja 3- moduulia leveät tuotteet korvautuvat viidellä uudella käyttäjäystävällisellä ja energiatehokkaille lampputyypeille […]